Muuttopalvelut Jyväskylä

MUUTTOPALVELU JYVÄSKYLÄSSÄ

MuuttoIlkka on Jyväskylän seudulla toimiva muuttofirma, joka tarjoaa luotettavat muuttopalvelut kotitalouksille ja yrityksille. Toimimme pääsääntöisesti Jyväskylän ja myös Lahden talousalueella, mutta sopimuksen mukaan teemme pidemmän matkan muutot muuallekin ympäri Suomea.

Ensisijaisesti pyrimme aina järjestämään aikataulun asiakkaan toiveiden mukaan, eli tarjoamme muuttopalvelut myös iltaisin ja viikonloppuisin. Panostamme tehokkaaseen työskentelyyn ja hyvään asiakaspalveluun. Meiltä löytyy voimassaolevat lakisääteiset vakuutukset ja liikennelupa, joka takaa omalta osaltaan, että muutot hoidetaan laadukkaasti ja turvallisesti alusta loppuun saakka.

Valinnaiset lisäpalvelut

Muuttopalvelun lisäksi saat meiltä sovittaessa myös muut muuttoon liittyvät palvelut, esimerkiksi muuttolaatikoiden toimitukset, sekä apua pakkaamisessa ja purkamisessa. Lisäpalveluista sovitaan aina erikseen asiakkaan kanssa, eli ne eivät sisälly automaattisesti tavalliseen muuttopalveluun.

Muuttolaatikot ja pakkausmateriaalit – Kaikki muutossa tarvittavat pakkausmateriaalit ja muuttolaatikot sovitulla aikataululla suoraan kotiin toimitettuna.

Pakkauspalvelu – Tavaroiden, kalusteiden ja muun irtaimiston pakkaaminen ja suojaaminen asianmukaisella tavalla muuttoa varten. Sovittaessa voimme myös purkaa tavarat perillä kohteessa.

Kalusteiden purkaminen ja kokoaminen – Ennen ja jälkeen muuton voimme tarvittaessa purkaa ja koota huonekalut ja muut kalusteet, joita ei kannata kuljettaa sellaisenaan. Näin saadaan muutot hoitumaan sujuvammin ja samalla myös varmistetaan kalusteiden perillepääsy ehjänä ja siistissä kunnossa.

Loppusiivous – Suoritamme ammattitaidolla kokonaisvaltaisen loppusiivouksen, jonka jälkeen tila jää siistiin kuntoon seuraavaa asukasta tai käyttäjää varten.

Tarvittaessa saat meiltä myös muut kuljetuspalvelut muuton yhteydessä, esimerkiksi vanhojen kodinkoneiden kuljetuksen kierrätykseen tai kaatopaikalle. Räätälöimme palvelumme aina asiakkaan tarpeita vastaavaksi kokonaispaketista, olipa kyseessä iso tai pieni muutto. Ota yhteyttä!

Jätä soittopyyntö

    Offert

    Fyll i och skicka så återkommer vi så snart vi kan!

    Error: Contact form not found.