MuuttoIlkka tarjoaa luotettavan pianonkuljetuspalvelun alueella Jyväskylä, Lahti ja lähiseudut. Sopimuksen mukaan teemme kuljetukset myös laajemmin muualle Suomeen. Tarjoamme ammattitaitoisen ja sujuvan palvelun vankalla kokemuksella.
Pianonkuljetus vaatii oikeanlaista tekniikkaa, sekä moniin muihin kalusteisiin verrattuna huomattavasti enemmän voimaa; piano on painava ja sen paikasta toiseen siirtäminen turvallisesti vaatii tietynlaisia otteita. Piano kolhuuntuu ja vaurioituu helposti osaamattomissa käsissä, joten sen kuljetus on parasta ja helpointa jättää ammattilaiselle. Pianon pintaa on hankalaa korjata ennalleen vaurioitumisen jälkeen, eikä vaurioitunutta kohtaa aina enää onnistuta saamaan ennalleen saman näköiseksi kuin ennen. Pianon pinta on sen iästä riippuen yleensä polyesteria tai lakkaa, joiden korjaaminen on erittäin hankalaa niin että korjattu alue sulautuisi saumattomasti ja huomaamattomasti muuhun pintaan ja alla oleva väri pysyisi ennallaan.
Pianonkuljetus aiheuttaa omat haasteensa myös toisinaan erittäin ahtaiden kulkuväylien ja rappukäytävien muodossa. Kuljetusreitti onkin yleensä hyvä katsoa valmiiksi etukäteen mahdollisten esteiden ja ongelmien välttämiseksi. Neuvomme mielellämme mahdollisten tarvittavien esivalmistelujen kanssa.
MuuttoIlkka tarjoaa laadukkaan ja joustavan pianonkuljetuspalvelun vuosien kokemuksella tuomalla vankalla ammattitaidolla. Ota yhteyttä ja kysy lisää!
Jätä soittopyyntö
Offert
Fyll i och skicka så återkommer vi så snart vi kan!
[contact-form-7 404 "Not Found"]